sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Punks in Grenadines

Vietin muutaman päivän fiksaillen venettä ja kipparia. Edistin opintoja, urheilin
ja juttelin perheen kanssa skypen välityksellä. Kunnes seuraava vieraani saapui. Alkuperäinen ajatus oli, että olisin jo Antiguassa kun seuraava vieras tulisi. Mutta purjehdus on purjehdusta ja kipparia ei kiinnostanut lähteä vastatuuleen pomppimaan, stressaamaan itseään ja venettä. Ei se mikään mahdoton reissu ole 2-3 pvä pysähdyksineen, mutta niin kauan kun en tee sitä palkan eteen saavat vieraat käyttää paikallista lentobussia. LIAT (leaves in any time) on maineestaan huolimatta edullinen tapa siirtyä saarelta toiselle.

Mietin myös että grenadiinit ovat kuitenkin parasta antia koko karibialla. Lyhyet matkat saarten välissä ja vedenalainen luonnonpuisto kilpikonnineen. Varsinkin kun seuraavalla vieraalla oli hetki aikaa kun on viimeksi purjehtinut, olisi hieman hellempi kokemus kuin 'beat' vastatuuleen seuraavaan saareen.

Jotenkin olen myös mieltynyt Bequiaan, jossa on kaikki hyvin järjestetty. Palvelut pelaa ankkurissa, vesi ja polttoaine tulee viereen. Aamulla saa patonkia ja croisantteja 'breadman' tuomana. Pyykit haetaan ja palautetaan veneeseen. Maissa löytyy nettikahviloita ja ravintoloissa on wifi lounaan hinnalla. Netin saisi myös veneeseen, mutta se takeltelee ja on aika arvokas (10 US pvä)

Minulla on tapana ankkuroida tosi kauas ja ulos lähes sinne minne superjahdit ja risteilijät ankkuroi. Täällä Bequilla on kaksi kauneinta hiekkarantaa juuri siinä mihin ankkuroin ja 100 m päässä on riutta jossa snorkkeloida. Täällä kun ei ole tapana myöskään pitää mitään muhimassa septitankissa, niin vesikin on kirkasta ja puhdasta kuin sisempänä lahtea.



Joten vieraani sai ottaa lennon Antigualta St Vincent & Grenadines ja sieltä vielä lautalla yli Bequille. Vieraani pikku-Tapsa löysikin hyvin perille ja aloitelimme croisantilla kahvilassa samalla kävin tullaamassa herran veneen miehistöksi. Säätiedot lupasivat pomppuisaa keliä, joten ehdotin että mennään käymään grenadiineilla joka on matkana mieluisampi. Samalla ehdotin että lähdetään vasta aamulla, jotta ehtii vähän tottua veneen keinuntaan. Muonituksen täydennystä, Bequian rantabaarit tutuksi ja ilta jonkun paikallisen pumpun reaggee sointujen kanssa valmistivatkin sitten aamuun.

Aamulla pieni aamupala ja siirtyminen saaren toiselle puolelle, jossa on vanha valaanpyyntisaari. Hienot snorklailu vedet jäi nyt kokematta, lieneekkö
ollut "jet lag". Lounas ja jatkoimme matkaa kohti Tobago Caytä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti